sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Videot Yyteristä ja valmennuksista

  Taisinkin jossain postauksessa mainita meidän reissusta Yyteriin. Meidän tallin pihasta pääsee kävelymatkan päähän rantaan, josta pääsee hevosta kahluuttamaan ja uittamaan. Kaverini tuli hevosensa Mintun kanssa trailerilla tallille ja lähdettiin yhdessä kahlailemaan. Kokeilin silloin ekaa kertaa kypärässä uutta GoPro kameraa ja ajattelin laittaa videon myös nyt tänne. Muokkasin videosta suurimman osan pois, koska kukaan ei varmasti jaksaisi katsoa yli tunnin koko pitkää pätkää. Harmillisesti tuona päivänä tuuli aika paljon, joten videolla kuului lähinnä kovaa tuulen kohinaa ja omaa huootustani. Olisi ollut kiva laittaa kerrankin musiikiton video, mutta musiikin päälle laittaminen oli tällä kertaa parempi idea. Kukaan ei jaksa kuunnella sitä rätinää ja huminaa. Videot kannattaa laittaa parhaalle mahdolliselle laadulle asetuksista, jos haluaa jotain nähdäkin.

  Marlie kengitettiin juuri ennen lähtöä rannalle. Reissu meni ihan mukavasti, mutta alussa Marlie rupesi vähän hyppimään ja koitti lähteä kotiin päin, kun koitin saada sitä Mintun perässä veteen. Tulin itse alas selästä ja talutin sen veteen ja pääsin taas kyytiin. Käytiin aika pitkälläkin kahlailemassa, mutta veden pinta nousi niin hitaasti että varmaan kilometrinkin päässä rannasta vettä oli vasta jalkoihin asti. Minttu meni aika reippaasti heti kahlailemaan ja luulin,että Marliekin olisi mennyt helpommin sen perässä, kun on sentään siellä ennenkin käynyt. Kahlailtiin vedessä varmaan reilu puoli tuntia ja lähdettiin takaisin päin. Loppumatkasta Marlie "kompastui" ja alkoi nilkuttamaan, tulin pois selästä ja uusi etukenkä oli heti irronnut ja vääntynyt ihan kiemuraan ja törrötti sivuttain ulkona kaviosta. Kenkä irti ja matka jatkui taluttaen viimeiset sadat metrit.


         


Laitoin myös muutaman videopätkän yhteen parilta viimeiseltä tunnilta. Näillä tunneilla ollaan menty kolmipaloilla. Ensimmäisellä tunnilla Minna juoksutti Marlieta ensin vähän sivuohjien kanssa. Niitä ei ole ennen käytetty, en itse eikä hevonen. Siksi sovittiin että ensimmäiseksi joku osaavampi niillä juoksuttaa. Pääsin itse selkään hetken päästä ja Marlie tuntui kulkevan ravissa tosi kivasti, eikä itseni tarvinnut huolehtia kuin eteen päin kulkemisesta pohkeilla ja kevennyksestä. Siinä ehti välillä jo miettiä myös oman istunnan parantamista, kun ei tarvinnut huolehtia koko ajan siitä, miten hevonen kulkee. Lopuksi mentiin ilman liinaa ympyrällä ja ohjastuntumalla, jolloin homma pelitti myös ihan kivasti.

Toisella tunnilla menin samalla varustuksella suoraan selkään liinan päähän. Aluksi Marlie vähän vastusteli ohjia ja jännitti, mutta hetken päästä rentoutui jo ihan kivasti raville. Ehkä niin hyvää ahaa-tunnetta ei tällä kertaa tullut ja olin itsekin vähän enemmän hukassa tällä kertaa ja ajatukset harhaili miten sattuu. Lopuksi mentiin isoa kahdeksikkoa, jossa oli tehtävänä aina suoristus ja suunnan vaihto, tehtävä meni hetkittäin ihan onnistuneesti, toki asiaa olisi helpottanut jos olisin itse myls tehnyt selässä jotain. Myös ainainen ohjien pikkuhiljaa valuminen tuotti ongelmia. En vaan yksinkertaisesti uskalla pitää kunnon napakkaa otetta, koska pelkään olevani liian kovakätinen. Tämä on ollut ainainen ongelma ratsastuksessani, mutta toivottavasti korjaantuu jatkossa. Istunta on edelleen etukeno ravissa, muttei enää läheskään yhtä paha, kuin ennen satulan vaihtoa ja tuntien alkamista. Hevonenkin kulki kivasti, tuntui selkään paremmalta mitä videolla näyttää. Edistystä edes vähän.


       

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ihan perus kuulumisia ja ratsastelua

Vihdoinkin on aikaa istahtaa koneen ääreen edes puoleksi tunniksi ennen yövuoroon lähtöä.
Viimeisen kuukauden aikana meillä on mennyt noin viimeiset pari kolme viikkoa aika maltillisesti. Marlien kavioiden tilanne on taas paskimmillaan, eikä etukengät pysy jalassa kuin päivän pari. Kavioita on nyt moni käynyt katselemassa, kengitellyt ja pohtinut ratkaisua.. Itse olen koittanut edes hiukan saada kavioita ulkoisesti hoidettua aina kun mahdollista. Laatu on ehkä päältäpäin katsottuna ehkä hiukan parantunut, eikä kaviot ole enää niin kuivat kuin pahimmassa vaiheessa.

Tästä johtuen kuitenkin noin pari kolme viikkoa sitten Marlie oli taas kerran tiputtanut oej kengän, polkenut sen laitumella ilmeisesti oikein voimalla irti. Ystäväni ratsasti kentällä ja heti raviin siirtyessä hevonen alkoi ontua todella selvästi. Kokeilin jalkaa ja se oli lämmin, sekä turvoksissa, kenkä irti. Jalkaa on nyt siitä lähtien kylmätty päivittäin vedellä ja linimentillä ja viimeisen viikon sillä on uskaltanut jo ratsastaa vanhaan malliin. Ensimmäisen viikon annoin sen vaan lepuuttaa jalkaa tarhassa, ja muutaman kerran koitin kentällä juoksuttaen katsoa tilannetta. Hevonen ontui onneksi vaan ravissa, ja luulen että saattoi laiskuuttaan myös liioitella tilannetta pahemmaksi todellaisuudesta.
Joka tapauksessa jalka on nyt taas normaali ja kenkiä on ehditty jo tiputtelemaan ja lyömään takaisin siinä välissäkin monia kertoja. Ruokintaa on nyt muutettu, mutta se on selvä, että ensi talven lopussa ruokintalistalle hankitaan Formula 4 Feet -kivennäinen, maksoi mitä maksoi. Loppuen lopuksi rehun suolainen hinta ei tule paljoa rahallisesti eroamaan siitä, mitä kuukaudessa menee ylimääräisiin kenkiin. kengityksiin. Eikä sitä ahdistuksen ja suoranaisen vitutuksen määrää voi rahassa mitata. Tälle syksylle ei enää kavioiden kuntoon voi ruokinnallisesti vaikuttaa, ja talvellahan kaviot ovat olleet kuin kiveä. Ruokintaan on nyt jo muuten lisätty kavioiden kuntoa parantavia lisiä, niistä kirjoitan ihan omaa postausta ajan kanssa myöhemmin.



Meidän valmennukset on myös siirtyneet ontumisen vuoksi, sekä viime viikon torstain tunti siirrettiin tulevan viikon tiistaille jäätävän myräkän vuoksi. Yhtenä keskiviikkona ystäväni tuli kopin kanssa oman hevosensa kanssa meidän tallille ja lähdettiin Yyterin rannalle kahlailemaan hevosten kanssa. Sarin hevonen Minttu ei ollut ainakaan tietääksemme ennen vedessä käynyt, ja ajattelin että Marlie ainakin menee hyvin edellä, kun on siellä jo käynyt pariin otteeseen. Juu ei ihan mennyt niin. Minttu melkein suoriltaan käveli veteen, vähän alkuun ihmetteli ja katseli. Marlie iski liinat kiinni jo kaukana rannasta ja koitti väkisin kääntyä kotiin päin ja hyppiä pois päin. Loppujen lopuksi jouduin tulemaan alas selästä ja taluttamaan hevosen itse veteen. Kuvasin reissumme suurimmilta osin uudella GoProlla ja video odottaa vielä editointia ja julkaisua. Sain myös hankittua Canonin 7D järjestelmäkameran, joten ainakin toivottavasti laadukkaampia kuvia saan jatkossa otettua myös tänne. Uusia objektiiveja on vielä hankittava, koska tuolla perus linssillä ei todellakaan ihmeitä saa aikaan.






Marlie "vähän" venytti eteen alas.


Nyt jalan parannuttua Marlie on saanut monipuolisesti liikuntaa maastossa ja kentällä juoksuttaen sekä liinassa, että vapaana. Myös ratsastettu on kentällä, ja viimeksi ystäväni kanssa käudessäni Marlie tuntui tosi kivalta ja rauhalliselta jopa vähän löysemmällä ohjalla rennosti kevennellen. Uusi kamera meillä oli silloin jo mukana, mutta menin vahingossa säätämään asetukset väärin, ja suurin osa kuvista oli aivan pilalla. Huomasin vasta tietokoneella, kuinka huonoja niistö tuli, kameran näytöllä tilanne ei ollut lainkaan niin pahan näköinen.

Suosituksia hyvistä ja tällä hetkellä vielä suht edullisista Canonin putkista otetaan myös vastaan ;)