tiistai 5. kesäkuuta 2018

Uuden hevosen kuulumiset

Ajattelin nyt kirjoittaa molemmista hevosista erikseen jonkinlaista koostetta, mitä niiden kanssa on tehty ja miten on mennyt.

Hali tuli meille helmikuun viimeinen päivä. Sen jälkeen ne siirtyivät Rosin kanssa toukokuun alusta pienelle tallille. Meillä pihatossa ollessaan se liikkui jokseenkin aika huonosti ja vähän, se oli aika ruipelo kun tuli ja liikkui ajoittain haluttomasti ja epäpuhtaasti. Kävin sen kanssa usein maastakäsin vaan kävelemässä maastossa, juoksuttelin sitä pellolla ja välillä sillä ratsastettiin oieniä määriä. Ajateltiin huonon liikkeen johtuvan huonoista ja liukkaista pohjista ja kengättömyydestä. Myös mukana tullut satula oli huono ja se kiukutteli satuloinnissa. Pienen ratsastustauon jälkeen se ei enää kiukutellut satulaa laittaessa.
Nyt se on päässyt liikkumaan hiukan aktiivisemmin toukokuun ajan, kun kelit ovat helpottaneet, kaviot on taas huollettu ja käytössä on pieni kenttä ja peltoa, sekä kivoja maastoteitäkin.
Selästä se on kuitenkin ollut kipeän oloinen edelleen ja liikkuu varsinkin ravissa tosi huonosti ja koittaa aina stopata, jos mahdollista. Viime viikolla se pääsi hierottavaksi ja olikin selästä ja takapäästä aikalailla jumissa. Satula on huono ja sitä ei nyt ole käytetty lainkaan muutamaa alun kertaa lukuun ottamatta. Takapään liike on aika voimaton, se kompuroi ja askeleet menee sekaisin ja sieltä löytyy sekä peitsiä, ravia, että laukkaa. Hieroessa sillä oli selvästi kipeitä paikkoja, se luimisteli ja koitti näykkiä. Muutenhan tämä kaveri on varsin kiltti ja ei tällaista käytöstä ikinä harrasta.



Puomeista ja esteistä se innostuu kivasti, sekä maastoilusta. Kentällä se ei tykkää pyöriä, ja sitä saa aikalailla puskea kokoajan eteenpäin. Nyt sovittiin hierojan kanssa niin, että juoksutellaan sitä, sekä laitetaan viikon kuurina lämpölinimentin kanssa hieroen selkää. Jossain kohtaa se saa myös kengät jalkaan, joka ei varsinaisesti tähän liity, mutta niiden pitäisi tukea paremmin sen ventoja takajalkoja. Myös kavaletit ja pikku esteet irtona voisi tehdä hyvää ja auttaa sitä saamaan voimaa takapäähän, sekä  avaamaan paikkoja hiukan. Myös reippaampaa laukkaamista suositeltiin juuri tähän.

Eläinlääkäri tutki sen hampaat ja ne olivat oikein hyvät. Juoksuteltiin sitä myös hieronnan jäljiltä ja alkuun se oli tosi nihkeä liikkumaan. Ravia tuli ihan hyviäkin pätkiä, laukkaa myös osittain Liike on aika voimatonta varsinkin takapäästä ja se rikkoi helposti ravista käyntiin ja laukasta raviin, jos ei ollut koko ajan piiskan kanssa vähän komentamassa sitä töihin. Se koittaa aika helposti luistaa hommista varsinkin kentällä ja näyttää välillä tosi huonoltakin, mutta kun maastoon päästään niin askel on ihan erilainen ja kompurointi ja muu on poissa. Jalat sillä on aina liikutuksen jälkeen, sekä seuraavana päivänä oireettomat, joten vika taitaa enemmän olla juuri siellä lihaksistossa.


Nyt katsotaan pikkuhiljaa mihin suuntaan liikkuminen alkaa mennä, Hali saa myös nautiskella laitumella ja koitan päästä sitä hypyttämään, jos se siitä innostuu. Muuten se saa aika pitkälti nyt liikkua hetken liinassa, välillä sivuohjien kanssa pikku hetkiä, sekä ilman. Sopivassa välissä katsotaan sille uusi penkki sovittajan kanssa, nyt sillä ei ole ratsastettu hetkeen ollenkaan ja katsotaan tilannetta rauhassa. Otetaan kohta uusi hierota-aika ja seuraillaan lähteekö paikat miten aukeamaan ja liike paranemaan. Muuten Hali on oikein reipas ja rauhallinen tapaus, välillä se riekkuu kavereiden kanssa tarhassa innostuessaan ja on saanut kivasti jo pyöreyttä takaisin. Sillä on aikoinaan käyty myös estekisoissa ja jos se tykkä hyppäämisestä, olisi kiva jos sen kanssa pääsisi joskus vielä hyppäämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti