torstai 14. huhtikuuta 2016

Juoksutusta ja muuta

Tämä neiti on nyt kyllä ahkerasti vaihtanut väriä vaaleempaan. Vielä viime kesän lopussa se oli noinkin tumma kun oikeinpuoleisessa kuvassa. Vasemmanpuoleinen on otettu eilen ja ei nyt ihan noin vaalea sentään luonnossa ole, mutta allanäkyvistä kuvista kyllä huomaa eron. En tiedä mikä tähän on vaikuttanut, ehkä se on vaan tuo talvikarva vaaleampaa ja tummenee taas kun kaikki talvikarva on tippunut.





Laitettiin maanantaina ensimmäistä kertaa Marlie ponin kanssa samaan tarhaan. Eipä ne kun muutaman kerran vähän koitti potkia, juoksi muutaman kierroksen ja rupesi syömään. Marlie ei vaan millään olisi halunnut, että kaveri viedään pois ja juoksi heti aidalle väliin, jos poni lähti tulemaan yhtään lähemmäs ihmisiä.














Tiistaina kävin juoksuttamassa, se meni ihan ok. Kävellen homma sujuu hyvin. Käskystä liikkeelle ja käskystä seis. Ensimmäinen ravikin menee ok rauhassa, mutta ekan kierroksen jälkeen vauhti kiihtyy kokoajan ja joka kierroksella pysähdytään ja koitetaan, jos pääsisi takaisin portille kyttään kavereita. Kumma juttu kun aina ratsastaessa ja juoksutuksessa alkaa kaikki muu kiinnostamaan, paitsi se olennainen. Millon kutiaa selkä tai jalka, auto jos menee tiellä niin se vasta maailman ihme onkin. Sinne täytyy kytätä vielä monta minuuttia senkin jälkeen, kun on mennyt jo. Kummasti alkaa myös maasta kasvava ruoho kiinnostaa, kun pitäis töitä tehdä, muuten ei kyllä ulkona ollessaan liikukkaan sinne päin missä sitä ruohoa alkaa kasvamaan.

Taidan huomenna käydä heittämässä kunnon maastolenkin ja kokeilla sen jälkeen juoksuttaa, viimeksi ainakin näin päin kulki liinassa tosi hyvin.



Siinä mielipide työnteosta

torstai 7. huhtikuuta 2016

Tallipäivä videolla

Oltiin kaverin kanssa maanantaina tallilla ja kuvasin hiukan videota siitä puhelimella. Oli vähän kurja ilma kun satoi ja tuuli jonkun verran ja oli tosi kylmä. Juoksutettiin hevosia vapaana isommalla laitumella. Kaverin oli tarkoitus ratsastaa Marliella, mutta päädyttiin juoksuttamaan sitäkin vapaana, kun alkoi sataa enemmän ja molemmilla oli sormet ja varpaat ihan jäässä ja märät vaatteet.

Videoon tuli aika paljon musiikkia ja puhetta aika vähän, hiukan tuo laatu on myös heikko ja kuva tärisevä puhelimella kuvattuna.














Mielikuvitusesteitä!



perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kevät saapuu vihdoinkin

Täällä on nyt ollut ihanan keväistä ilmaa paljon ja sen ansiosta tarhat ja laitumet on sulanut viikon aikana ihan hirmu äkkiä! Viime lauantaina oli pakko päästä pesemään Marlie ensimmäisen kerran tänä keväänä, oli niin aurinkoinen ja tuuleton päivä. Tottakai se vesiletku oli ihan kaauhea peto, ihan kun ei koskaan ennen muka olisi sellaista nähnyt. Vähän meinasi neidillä paniikki iskeä kun sieltä alkoi vettä tulemaan. Puhalleltiin ja säikyttiin aina välillä, vaikka letku oli maassa paikallaan ja hana kiinni. Pesun jälkeenkin koko hevonen tärisi ja jännitti ihan hirveästi. Käännettiin hevonen toisin päin käytävälle ja pikkuhiljaa se rauhoittui. Se on muutenkin nyt pari viikkoa ollut ihan enxtra -säikky kaikkeen mahdolliseen, Eilen se pelästyi mm. kun katkaisin kuivuneen leivän kahtia tarhan portilla, hirveetä! :D

Jostain syystä alla olevat kuvat taas muuttui pikselimössöksi.

Vähän jännittää tää homma nyt..


Eilen laitettiin takakengät, kun toinen oli pudonnut, ja jalat kaipasi muutenkin jo päivitystä uusiin. Etukengät oltiin ilmeisesti laitettu uudestaan jo aikaisemmin. Kengitys sujuu aina Marliella hyvin.
Toiset hepat pääsi kahdestaan isolle laitumelle juoksemaan sillä välin, kun neiti oli käytävällä ja hän oli sitä mieltä että ehdottomasti olisi tarvinnut päästä mukaan. Jalat kävi tuhatta ja sataa ja vähän koitettiin hypätä pystyyn, kun kuuli, että kaverit juoksee seinän takana.


Uudet kengät jalassa katse kohti kevättä

Nyt on tehnyt ihan hirveästi mieli astuttaa Marlie, varsinkin, kun löytyi aika kivan näköinen isäehdokas tälle kesälle. Vähän on tilan -ja rahanpuutetta ja tulevaisuuden suunnitelmat auki, joten voi jäädä haaveeksi ainakin toistaiseksi koko homma. Marlie on aikaisemmin varsonut jo kahdesta, ja kaikki on sujunut hyvin, joten ihan hyvä mamma siitä varmaan tulisi.