lauantai 13. toukokuuta 2017

Yyterin hiekoilla


Tälläisen aamupäivän jälkeen jaksaa painaa iltavuorossa loppupäivän
Toukokuu alkoi mukavasti koko viikonlopun talleilulla. Olin ottanut tallivuoroja heti vappupäivälle kaksi, ajatellen tulevia työvuoroja. Viime viikonloppu hujahti ohitse kaverin valmistujaisten ja tupareiden merkeissä, ja vaikka tallille en paljoa ehtinytkään niin oli aivan ihanaa nähdä vanhoja talli -ja lukiokavereita pitkästä aikaa. Tällä viikolla olen ehtinyt hävettävän vähän tallille, johtuen siitä että olen tehnyt iltavuoroa ja joudun lähtemään ajamaan töihin noin 12 aikaan aamupäivällä ja kotiudun sieltä 12 aikaan yöllä. Marlieta on silti ratsastettu välillä kavereideni toimesta ja jumpattu liinassa.

Eilen ehdin ennen työvuoroa käymään tallilla ja lähdettiin ensimmäistä kertaa käymään uimarannalla Yyterin hiekoilla. Meidän tallilta on alle kilometrin matka rantaan. Oli pieniä vaikeuksia pidellä hevosesta kiinni, kun töiden takia on kädet niin kipeät, etten saa kättä edes kunnolla nyrkkiin. Hauskinta ehkä oli se, että kentällä Marlie ei suostu menemään yhdenkään maapuomin ylitse, mutta nyt kun polulle oli kaadettu pieniä puita oksineen, se rymisteli niistä suoraan yli niin kuin ei mitään. Rannassa hiukan alkoi jännittämään ja hevonen yritti pari kertaa kääntyä kotiin, kun joku lintu lähti lentoon, mutta sain sen lopuksi helposti houkuteltua veteen. Itselläni oli pitkät kumisaappaat jalassa, mutta kaikki vaatteet ihan märkiä loppujen lopuksi, kun Marlie innostui kunnolla loiskuttelemaan. Harmi että ei ehditty olemaan kauhean kauaa ja kuvatkin on otettu surkealla kännykällä. Nyt on onneksi hyvä ilma ulkona ja kaksi päivää vapaata, joten seuraavaksi suuntaankin taas tallille pidemmällä kaavalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti