maanantai 5. helmikuuta 2018

Punkkihan se siellä

Rosin labratulokset tulivat, ja näyte oli positiivinen vuohispunkin osalta niin kuin vahvasti epäiltiinkin. Tuloksien saamisessa kesti pidempään kuin piti, penisiliinikuuri loppui jo reilu viikko sitten sunnuntaina ja hevonen on edelleen lääkitsemättä. Juu, hain kyllä lääkkeet apteekista, edulliseen sadan euron hintaan ja ehdin ne hevosellekkin laittaa. Ihmettelin 10ml annosmäärää ja Tallinikseissä siitä mainitsin. Väärä lääke, annostus oikein, mutta väärä lääke. Meille on siis määrätty lääkettä joka ei toimi punkkeihin, väiveisiin ja muihin itikoihin kyllä. Ja tottakai oli vielä viikonloppu välissä. Tänään olen koittanut kahta eri eläinlääkäriä saada kiinni ja sainkin lopulta toisen tekstarilla. Hän lupasi vaihtaa lääkkeen oikeaan.


Vuohispunkkiin tehoaa siis vai imervektiini, ja hoidoksi meille määrättiin kyseistä ainetta sisältävä suun kautta annettava matolääke, sitten lisäksi tämä valeluliuos Noromectin. Toki jalat ovat ruviltaan niin pahat, että myös niitä täytyy hoitaa. Onneksi plussakelit eivät kestäneet montaa päivää ja pakkanen palasi, joten jalkoja ei ole tarvinnut nyt enää pestä kurasta pois. Saimme haavoihin tarkoitettua suihkutettavaa geelimäistä hoitoainetta ja itse olen niitä alkanut nyt rasvailla sinkkivoiteella jotta kuivahtaisivat ja ruvet paranisi mahdollisimman pian. Jalkoja Rosi on raapinut vähän vähemmän, mutta esimerkiksi perjantaina se heittäytyi piehtaroimaan tarhan eteen kun olin viemässä sitä takaisin, ja alkoi siinä maatessaan raapia hampaillaan jalkoja. Toki olin jalkoja juuri hoidellut joka ei varmaan tunnu kauhean mukavalta, joten se saattoi asiaan vaikuttaa. Lisäksi pyysin kaikille hevosille matolääkkeen lisäksi, sekä aion laittaa ainakin Marlielle myös liuoksen ennen muuttoa, vaikka eläinlääkärin mukaan pelkkä matolääke muille pitäisi riittää. En aio punkkeja raahata mukanamme uuteen kotiin, joten otan varman päälle.





Muuten tällä hetkellä aika menee lähinnä lähestyvää muuttoa suunnitellen ja aikatauluttaen. Kuun loppupuolella menemme laittamaan aitausta ja pihattorakennusta kuntoon. Lupa rakennuksen pihattokäyttöön on saatu ja hevosten pitäisi muuttaa heti 28 päivä sinne. Talon myyjien kanssa olemme näin alustavasti sopineet, että saamme hepat sinne jo silloin siirtää. Nyt on huolenaiheena ollut aitatolpat, jotka on tilattu jo kuukausi sitten ja pitivät kahdessa viikossa saapua. Toimittajia ollaan koitettu saada kiinni ja toivottavasti tilanne selviää vielä tämän päivän aikana. Heinän tarjontakaan näin kevättalven kohdilla ei ole mikään kovin hyvä ja muutama myyjä on ehtinyt jo tehdä oharit ja myydä kaikki pois nokan edestä. Onneksi yhdeltä löytyi vielä paaleja ja vielä kotiinkuljetuksella, joten käyn ne heti pikaisesti katsastamassa ja jos on meille kelpaavaa niin varaan ja maksan satsin heti, ettei jäädä puille paljaille.

Tulipas taas hiukan aiheesta poikkeava postaus, paneudun varmaan vielä kunnon infopostauksella punkkeihin kun ollaan niistä päästy eroon ja pystyn kokemuksien kautta niistä enemmän kertomaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti