tiistai 7. kesäkuuta 2016

Onnistunut muutto, ainakin melkein

Perjantaina Marlie muutti laitumelle. Se meni koppiin tosi hyvin, ja pois vägän liiankin reippaasti. Luojan kiitos se saatiin heti pihassa kiinni, kun se rymisteli multa irti kopissa ja onnistui samalla repimään sormesta kynnen ja murtamaan nimettömän uudelleen. Sama sormi on siis murtunut useamman kerran jo aiemmin ja näyttää nykyään vääntyvän heti vähästäkin.




Viikonlopun Marlie tutustui paikkoihin ja uuteen poikaystävään, jonka vieressä se seisoskeleekin melkein koko ajan aidan vieressä. Sunnuntaina ja maanantaina se on ollut maneesissa ratsastettavana. Maanantaina oltiin puolitoista tuntia liikkumassa kun liikuttaja ja Emilia sillä ratsasti ja välissä vielä juoksutettiinkin. Tänään oltiin hetki maneesissa ihmettelemässä sinne rakennettuja esteitä ja sen jälkeen Emilia ratsasti vielä hetken kentällä, kun maneesissa alkoi muiden tunti.

Marlie on käyttäytynyt tähän mennessä ihan hyvin, mitä nyt normaaliin tapaan pelkää vähän kaikkea mahdollista. Puomeja se pelkää eikä suostu menemään yli, ainakaan enää sen jälkeen kun jalka kerran yhteen vähän osui. Tallin vieressä menee aika lähellä tie jossa kunkee paljon autoja, rekkoja ja kaikkea muuta, mutta niiden äänistä ja metelistä se ei ihme kyllä ole välittänyt ollenkaan.








Maanantaina mennään


..tiistaina ei