torstai 1. syyskuuta 2016

Kuulumisia kotitallilta

Laidunloma on Marlien kohdalla ohi, mitä nyt tallilla vielä laitumilla pystyy syömään. Kuitenkin perjantaina kuskasimme sen laitumelta takaisin kotitallille. Se vaistosi jo heti hakiessa laitumelta, että nyt on jotain tiedossa, laittoi jarrut pohjaan ja koitti muutaman kerran hypätä kunnolla pystyyn. Sen jälkeen laitumelta tallin pihaan loppumatkan se painoikin täysillä eteenpäin ja puhalteli ja koitti säntäillä mihin sattuu. Lisäksi oltiin juuri siihen aikaan liikkeellä, että tallin piha kuhisi autoja, ihmisiä ja hevosia, eihän silloin voi keskittyä koppiin menemiseen!



Koitettiin kaikki vähän vuoronperään sitä saada kyytiin ja hetken aikaan kun tapeltiin, otettiin liina takapuolen taakse ja hevonen menikin heti suoraan koppiin. Tällä kertaa mukana oli väliseinä, että saatiin takapuomi kiinni. Valmistauduttiin siihen, että se tulee taas vauhdilla kopista ulos, kun takapuomi avataan, mutta se seisoskelikin kopissa hetken, ennen kuin käskin pakittamaan ja tuli rauhallisesti pois, ainakin viime kertaan verrattuna. Sama tuttu paikka ja kaverit, laitumelle vaan suoraan ja muutama juoksupätkä ja syömään, kaikki hyvin siis.



Tallille palaamisen jälkeen piti vähän ruveta miettimään, mitä hevoselle ruvetaan syöttämään tulevaa talvea vasten. Se on nyt laidunkauhedn jälkeen ihan sopivan pyöreässä kunnossa, ja nyt olisi tärkein tehtävä se, että se tällä kertaa pysyisi yhtä hyvässä lihavuuskunnossa talven läpi ensi kevääseen. Viime vuonna kevättalvella koko hevonen oli aika lihasköyhä, eikä läskiä ollut tarpeeksi luiden päällä. Teen ruokinnasta vielä oman postauksen, mutta näillä on hyvö lähteä ainakin liikkeelle. Lisäksi aion konkreettisesti mittanauhan avulla seurata hetkittäin, miten pyöreänä Marlie pysyy.



Tallille muuttikin muuten heti Marlien jälkeen sunnuntaina uusi hevonen, josta varmasti kerron myöhemmin lisää täällä blogissa ;) Tällä viikolla Marlie on käynyt kaikkina päivinä kentällä, aiempina päivinä vapaana juosten, tai liinassa, ja tänään ratsastin hetken. Kerron tarkemmin lisää meidän ratsasteluista, mutta se on pakko sanoa, että tämän päivän lyhyestä treenistä jäi tosi hyvä mieli. Nyt kun vielä saadaan uusi koulusatula ostettua, niin toivotaan että meikäläinenkin pystyy istumaan kyydissä paremmin. Tämän lisäksi on tulevaisuudessa varmaan tiedossa kärryttelyä! En olekkaan itse vielä koskaan Marliella ajanut, joten on hauskaa nähdä miten menee.
Marlie on nyt ollut kengättä, mutta on pakko lyödä uudestaan kenkään, koska kaviot kuluu ihan supernopeesti ja se arkoo jalkojaan jo uudella kentöllä, jossa on vielä vähän karkeampi pohja.. Kentän pohja ei paljoa maastoreittien pohjista eroa, joten kengät on laitettava, että pääsee jatkossa kulkemaan paremmin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti