perjantai 26. elokuuta 2016

Voimaa luonnosta - pihkavoide ja öljy

Olen käyttänyt hevosten haavojen ja ihottumien hoidossa paljon kehuttua pihkavoidetta. Nykyään apteekissa myydään pihkasalvaa, mutta kyseisessä tuotteessa pihkaa on vain 10% ja hintaa on pienellä tuubilla yli pari kymppiä.



Voidetta saa helposti tehtyä itsekkin, kovin homma tässä projektissa on varmaankin se pihkan kerääminen puista. Jos hyvä tuuri käy, saattaa kerralla löytää kuitenkin oikein oivan kuusen, josta saa kerättyä jopa nyrkin kokoisia pihkaklönttejä.


Pihkavoiteen valmistukseen tarvitaan:

  • kuusen pihkaa
  • valkovaseliinia
  • vanha kattila tms kuumennettava astia
  • vanhat sukkahousut tai vastaavaa kangasta
  • tyhjän purkin voiteelle
Säilytykseen sopii hyvin mm. tälläinen purkki



Pihka kerätään kuusen rungosta, kohdista, joista on oksa katki, tai puun runko on saanut vamman.
Mukaan kannattaa ottaa purkki pihkalle, sekä kertakäyttöiset kumihanskat, koska kädet tahriintuu äkkiä. Myös puukko on tarpeellinen apuväline. Roskia tulee mukana jonkun verran, mutta se ei haittaa.
Pihkan keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa, Eikä puun kuorta saa vahingoittaa tätä varten. Kerää pihkaa vain ns. luonnollisesti tulleista kohdista.

Vanha kattila sopii hyvin lämmitykseen

Valkovaseliini ja pihka laitetaan kattilaan painosuhteessa 50/50 tai 1/3 vaseliinia ja loput pihkaa. Kannattaa ottaa huomioon, että pihkan mukana tulevat roskat painavat aika paljon.
Lämmitä pienellä lämmöllä (1 riitti omalla levyllä) ja sekoita. Peitä voiteen säilytykseen tarkoitettu tyhjä purkki sukkahousulla tai vastaavalla ja kaada neste sen läpi purkkiin, jolloin roskat siivilöityy pois. Kannattaa puristaa kangasta vielä, koska siihen jää aika paljon ainetta.

Valmis voide purkitettuna

Pihkavoidetta on käytetty jo aikojen saatossa erilaisiin avohaavoihin, ihottumiin, ötökänpistoksiin, palohaavoihin yms hyvin tuloksin. Voide sopii käytettäväksi niin ihmisillä kuin eläimilläkin.
Harvoissa tapauksissa joku voi olla pihkalle allerginen, joten ensimmäisellä käyttökerralla tämä kannattaa huomioida.
Itse olen keitellyt tästä myös juoksevankaan version öljymuodossa, jolloin pihkan voi keittää pellavaöljyn tai rypsiöljyn sekaan.

Kannattaa googletella pihkavoiteen ominaisuuksista ja valmistus - ja käyttötavoista sekä soveltaa niitä omaan käyttöön.

tiistai 23. elokuuta 2016

Muuttopuuhissa?

Pitkä tauko kirjoittelusta. Koskaan mitään kummallisempaa ei oikeastaan ole tapahtunut. Marlie viettää nyt viimeistä viikkoa laitumella ja tämän kuun lopussa olisi tarkoitus muuttaa takaisin vanhalle tallille. Jatkosta ei sen kummemmin vielä tiedetä, mutta hevonen luultavasti joutuu jokatapauksessa vaihtamaan tallia, lähtee se sitten ylläpiton jollekkin muulle tai mukaani jos/kun pääsen muuttamaan. Kaikki on vielä auki, joten siitä lisää myöhemmin.

Hevonen on nyt lomaillut paljon, koska olen ollut melkein toista viikkoa kipeänä ja vaihtoehtoisia liikuttajia ei ole ollut. Onneksi se saa laitumella paljon liikuntaa päivittäin ja liikkuu itsekseen aika reippaastikkin, kun sille päälle sattuu. Alhaalla kuvia muutaman viikon ajalta. Olen itse ottanut muut kuvat, paitsi viimeisen on ottanut kaverini.










Me tärähtäneet