perjantai 26. tammikuuta 2018

Punkki on pop

.....or not.
Rosi alkoi viime viikolla tömistelemaan takajaloilla aika paljon, sekä samaan aikaan raaputtelemaan takajalkojaan laitumella olevaan kylpyammeeseen, sekä pihaton seiniin. Myös hampailla se nyppi etujalkojen kainalosta, sekä jaloista eri kohtia. Aiemmin syksyllä sillä oli hiukan rupea etukainaloissa, joista kohdin se oli hionnut liikutuksen aikana. Rupi näytti aika samanlaiselta kuraruvelta mitä Marliella on joskus ollut, mutta nyt pakkasten tultua hoidosta huolimatta tuntui Rosin kutina vain pahenevan.


Sain netissä vinkkiä siitä, että kyseessä voisikin olla vuohispunkit, eikä mikään ihottuma tai rupi. Muistan hämärästä joskus kuulleeni kyseisestä vaivasta ehkä kerran pari, mutta siihen en ole sen jälkeen ikinä törmännyt, aiheesta kuullut tai lukenut mistään. Sain ihmisiltä paljon tietoa ja vinkkejä niiden hoitoon, sekä minulle entuudestaan vieraat ihmiset ottivat yhteyttä ja sain jopa puhelimitse erään tupsujalan omistajalta todella hyvää tietoa asioista. Ihanaa että tällaisia ihmisiä löytyy vielä! Keskustelimme puhelimessa hevosen ruokavaliosta, ja kerroin antavani sille pienen määrän kauraa ja loput muiden greenlinestä. Marlie ja Poika syö niitä, ja yksi hevonen on ollut kurjaa jättää ilman ruokaa kun muut syövät vieressä. Rosi ei tarvitsisi minkäänlaista lisärehua, mutta on siis saanut ihan kourallisen "hyvänmielen" annoksen kauraa ja vähän greenlineä.
Tähän asti olin melkein varma että kyseessä olisi nimenomaan vuohispunkit, mutta henkilön mainitessa siitä, että kylmäveriset ovat hyvin herkkiä kauralle yms, sekä isoista ruvista jaloissa, aloin miettimään onko kyse kuitenkin ruokinnasta. Vuohispunkin ei nimittäin pitäisi aiheuttaa mitään sen isompia rupia, ja niitä Rosin jaloissa valitettavasti oli ja isojakin rupia! Toki jos punkkien takia hevonen on raapinut jalkoja ja iho on mennyt rikki, voi siihen olla muodostunut isokin rupi ja kaikkea likaa kerääntynyt vielä ympärille.

Jalkoja olen koittanut hoitaa ohjeiden mukaan, niitä en ole koskaan pessyt, en ihmeemmin hinkannut ja kurat olen koittanut harjata pois kuivuttua ja muuten jalkojen antaa olla rauhassa normaalin harjauksen yms lisäksi.

Eläinlääkäri kävi tiistaina illalla, rauhoitti hevosen  (kun jalat alkoivat viuhua uhkaavasti kohti) ja leikkeli jaloista pahimmista kohdista karvat pois, jotta nähtiin mitä kaikkea sieltä löytyykään. Kolme neljästä jalasta oli jo tulehtunut ja aikamoisten rupipaukuroiden valtaamia. Jaloista otettiin näytteet (karvatupsuja ja rupia, raappeet, teipillä ihosta) ja jalat pestiin petadinella.



Itseltäni meinasi pumppu pettää kun eläinlääkäri pohti tarvitaanko penisiliinikuuria ja päätyi määräämään viiden päivän piikkikuurin. Itse olen pystynyt sitä tähän mennessä koko ikäni välttelemään ja aina kauhulla pelännyt koska meille osuu se tilanne että joudun sen itse hevoselle laittamaan. Itse piikitys ei ole minulle ongelma, mutta olen nähnyt ja kuullut mitä voi tapahtua jos aine pistetään väärin. Lääkäri näytti mitä pitää tehdä, laittoi ensimmäisen piikin ja laitoin itse toisen. Tuntui ihan ok helpolta ja ajattelin pärjääväni ihan hyvin seuraavat päivät yksin. Keskiviikkona koitin piikin laittaa itse, tökkäsin kaksi kertaa suoneen ja verta tuli ja tuli. Pieni paniikki iski jo ja hevonenkin alkoi hermostumaan kun mietin teenkö jotain väärin kun tunnuin aina osuvan pelkkään verisuoneen. Lopetin kokeilun siihen ja pyysin paikallisesta hepparyhmästä apua joltain lähettyviltä olevalta ihmiseltä. Oli ihanaa huomata että auttavia käsiä löytyi ja torstaina sain apua lääkkeen laittamiseen. Tänään uskalsin jo mennä yksin tallille laittamaan lääkettä. Muutaman kerran alkuun Rosi alkoi ravistella niin paljon että neula liikahti ja verta alkoi tulemaan, kolmannella piikillä sain lääkkeen jo hyvin menemään ja hevonenkin selvisi hengissä tästä operaatiosta. Olisi ihan kamalaa jos sattuisi käymään vahinko ja penisiliinishokki iskisi hevoseen.


Näytteiden tulokset odotettiin tulevaksi to-pe, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että saadaan odottaa alkuviikkoon. Onneksi kutina on loppunut aika hyvin ja Rosi antaa jalat pestä ja hoitaa muutenkin hyvin ilman että koittaa potkia. Tänään se oikein nautiskeli kun harjailin sitä hoitotoimien jälkeen ja seisoi korvat hörössä käytävällä. Siitä tuli itsellekkin hyvä mieli, koska se harvoin on nauttinut minkäänlaisesta lääppimisestä, varsinkaan takapään ja vatsan seudulla. Toivotaan että se alkaa pikkuhiljaa tottumaan meikäläiseenkin, onhan se toki vasta ollut pari kuukautta minulla.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Vauhdikkaampi vapaapäivä

Itselläni oli eilen vapaata töistä, joten sovin aiemmin, että Henna tulisi tallille ottamaan kuvia ja toinen ystäväni tulisi myös mukaan. Kukaan ei liiemmin halunnut ratsastaa, ja päädyimme pitkästä aikaa juoksuttamaan hevosia. Totesin Marlieen koskiessani jo, että sillä tuskin ainakaan kukaan haluaa ratsastaa, tuntui neiti sen verran virtaiselta heti kättelyssä. Rosia en ole aiemmin edes koittanut juoksuttaa, eikä sitä tietääkseni ole varmaan koskaan juoksutettukaan. Näiltä pohjilta lähdimme ensin kokeilemaan sen juoksutusta. Se menikin yhtä hyvin ja huonosti kun olin ajatellutkin. Taluttajan kanssa se käveli ympyrällä nätisti ja otti oma-aloitteisesti pari askelta ravia, mutta ilman taluttajaa se jumitti, kääntyi minua kohti ja seisoi paikallaan eikä liikkunut mihinkään. En mitään tämän kummempaa olettanutkaan sen tekevän, mutta toki olisi ollut kivaa jos se olisi vähän edes kunnioittanut piiskaa eikä koittanut syödä sitä.



Marlie oli taas aivan vastakohta ja heti, kun päästin sen ympyrälle alkukäynteihin, se alkoi loikkimaan ja juoksentelemaan. Kävelyn jälkeen pyysin hiukan ravia, ja sain pelkkää pystyyn hyppimistä. Sen jälkeen se kävi koko ajan joko pystyyn tai koitti riistäytyä kunnon rodeon avulla pois liinasta. Hetken aikaa tapeltuani totesin, ettei hommasta tule mitään ja päästin sen juoksemaan vapaana pitkin laidunta suurimpia energioita pois. Se päästeli hetken aikaa laitumella ja juoksi sitten portille muiden luokse, ei vaan suoraan portista ulos ja tallin pihaan. Niin, olisi toki ollut ihan fiksua sulkea se portti ennen kuin päästää hevosen vapaaksi. Samaan aikaan kun kuulin sen juoksevan miljoonaa pitkin tietä pois tallilta, kuului auton ääni samasta suunnasta. Siellä päin liikkuu auto varmaan keskimäärin noin kerran päivässä, ja tottakai juuri sillä hetkellä. Onneksi tiesin, ettei Marlie lähde mihinkään kauas ja pari kertaa se veteli tien pätkää päästä päähän kiitoa ja sen jälkeen tuli nätisti kauraämpärille. Tämän jälkeen virtaa riitti vielä ihan hyvin, joten se juoksenteli tarhassa vielä vähän aikaa, jonka jälkeen otin sen uudestaan liinaan. Tällä kertaa se pysyi jo ihan hyvin hanskassa, mutta teki stoppeja aina siinä kohdassa, missä näki Rosin ja Pojan kurkkivan. Vaihdoin paikkaa niin, ettei se nähnyt muita ja sen jälkeen se ravasi ihan nätisti liinassa. Marlie on tosi erikoinen myös siitä, että sillä saattaa mennä pasmat sekaisin jostain ihan pienistä jutuista, joita muuttamalla saattaa asia ratketa heti. Onneksi olen jo jonkin verran oppinut tulkitsemaan, millainen se on joinain päivinä ja tietää toimia sen mukaan. Kuten tiedän myös sen että sitä on turha pitää ympyrällä väkisin poukkoilemassa jos sillä on liikaa energiaa. Silloin se täytyy vaan päästää hetkeksi irrottelemaan ja sitten se jaksaa taas keskittyä ihan perusjuttuihin.




Kuten ilmeestä jo voi päätellä -tänään mennään ja lujaa
Pieni irtiotto




Lopuksi kaikki hyvin

Pojan juoksutuksen jätimme suosiolla väliin, kun alkoi olla sen verran kylmä jo kaikilla. Luultavasti se olisi kuitenkin näistä kolmesta toiminut parhaiten. Rosin kengitys venyy vielä tämänkin päivän ohi, mutta onneksi sille ei ole akuuttia tarvetta, koska lunta ja pakkasta riittää ja pohjat ovat ihan ok. Poika on kuitenkin viimeisimpänä näistä kolmesta päässyt ratsastajan kanssa juoksentelemaan, kun Henna kävi sillä ratsastelemassa tiellä. Näytti muuten hevonen nauttivat erittäin paljon kun pääsi juoksentelemaan mielensä mukaan. Poika valitettavasti useimmin jää liikuttamatta, vaikka se on tosi kiva ja kiltti. Aika ei vaan kaikille päivässä riitä.

Kaikki kuvat on ottanut Henna Kangas.

torstai 11. tammikuuta 2018

Trekker Classic kokeilussa

Rosi oli reilun kuukauden ilman satulaa, kun mietin millainen voisi olla sopiva satula sille. Selvää oli, ettei minkäänlainen ns. normaali runkosatula sovi sille, koska se on niin superleveä. Tähän asti mentiin ilman satulaa ja ratsastusvyön kanssa. Kyselin rungottomien satuloiden ryhmästä facebookista sopivaa satulaa, sain monia tarjouksia ja päädyin lopulta ostamaan kerralla kunnon satulan, kun ensin ajatuksena oli ostaa joku hetken menevä halvempi vaihtoeto ja investoida satulaan vasta sovittajan käynnin jälkeen kunnolla. Ostin aluksi rungottoman länkkärin, mutta se ei tuntunut mahtuvan Rosin selän leveyteen, hihnat olivat liian lyhyitä ja pelkkä kiinnitys tuntui jo niin mahdottomalta, että myin satulan suosiolla heti eteenpäin.

Moni suositteli säädettävää Trekker satulaa ja muistelin, että Rosilla taisi joku Trekker olla silloin selässä, kun sitä kävin koeratsastamassa entisessä kodissaan. Katselin uusia satuloita Vanhalasta (linkki), sekä minulle tarjottiin yhtä käytettynä. Eniten havittelin Classic -mallia, mutta uutena niitä ei ollut enää tuolloin jäljellä tarjoussatuloina. Ostin siis tämän käytetyn version.



Joulun jälkeen pääsin satulaa sovittamaan Rosin selkään ja tuntui, että se sujahti heti sopivasti paikalleen. En siirrellyt tarrapaneeleita mitenkään, keskikahvaa vääntämällä säädin satulan leveyden melko leveäksi. Säätömahdollisuus etukaaren leveyteen on hyvä, 19,5-41cm, joten meillekkin sen pitäisi riittää. Myös istuimen voi säätää 16"-18" välillä. Yksi tärkein syy siihen, miksi valitsin trekkerin, oli myös se, että siinä on avoin säkätila. Ns, rungottomissa läpysköissä olisi pitänyt kikkailla vielä säkätilaa tuovan padin kanssa, koska Rosilta sitä säkää löytyy ihan kivasti.
Satulasta löytyy myös kaksi eri kiinnityskohtaa jalustimille, joka on mielestäni kiva juttu. Itselläni on ollut ongelmaa siinä, että jalka siirtyy liian eteen ja istunta kippaa tuoli-istunnaksi, joten toivotaan että näistä säätömahdollisuuksista ja polvituista olisi enemmän apua asian kanssa.

Tässä kuvassa satula siis säätämättä, eikä jäänyt noin ylös edestä tietenkään. Ehkä huono julkaista tällainen kuva, mutta halusin saada edes jotain kuvamateriaalia napattua ennen pimeää.

Rosilla ei valitettavasti ole päässyt kunnolla ratsastamaan, koska keli sahaa koko ajan plussan ja miinuksen välillä, ja hevonen on vielä sunnuntaihin asti kengätön. Marlien ja Pojan kengityksen yhteydessä kengittäjä katsoi sen kaviot ja totesi, että kengittää täytyy jos ei lunta ala tulemaan, koska kavio on niin kulunut. Siihen asti ilmat olivat olleet ihan kelvolliset ja Rosi oli hevosista ainoa jolla oli pystynyt parhaiten menemään kengättömänä, kun muilla oli kesäkengät. Nyt tilanne on kääntynyt ja sitä on huono liikuttaa kun kelit ovat mitä on. Kengät olisi lyöty jo aiemmin, mutta kengittäjä ei koskaan tullutkaan, ja jouduin tilaamaan sille kengät netistä itsekseni ja pyytämään tuttavaani sen kengittämään. Rosilla on siis niin isot kaviot, ettei sille löydy normaalivalikoimasta kenkiä erikseen tilaamatta.

Satulaa on kuitenkin selästäkäsin testattu pariin kertaan ja tuntuu hyvältä. Viime ratsastuksella se tosin pyörähti ympäri ratsastajan alas tullessa, joten säätöjä täytyy vielä tehdä. Vanhalan sivuilta löytyy erityisen hyvät ohjeet satulan säätöihin ja tietoihin.
Aion kevään aikana testata satulaa niin, että kokeilen sitä molemmille hevosille ja katson miten se toimii niinkin erilaisilla selissä. Marlie ja Rosi ovat malleitaan kuin yö ja päivä, joten on mielenkiintoista päästä testaamaan satulaa eri hevosilla. Jossain kohtaa saatan myös kuvata jonkunlaisen videon tai kuvasarjan itsekin satulan säätämisestä.

Satulan leveyden säätö tapahtuu siis edessä olevan kaarevan osan välissä olevasta tangosta pyörittämällä.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Vuosi 2017

En ole varma teinkö viime vuonna samanlaisen postauksen edellisestä vuodesta kuukausittain. Meillä on kuitenkin viime vuonna tapahtunut niin paljon muutoksia Marlien kanssa, ja muutenkin hevosjutuissa, että tälläinen kuukausittainen katsaus voisi olla ihan kiva. Paljon on myös juttuja tapahtunut joista olisi voinut blogiin kirjoittaa, mutta ei ole ollut aikaa tai sopivaa inspiraatiota kirjoittamiseen.

Tammikuu 2017



Tammikuussa Marlie oli vielä Pomarkussa tallipaikalla. Tammikuussa se rokotettiin, raspattiin ja lääkittiin mahahaavalääkkeellä. Tällöin teimme aika paljon juttuja maastakäsin ja ratsastuksessa paljon perus harjoitteita pysähdyksissä ja sirtymisissä. En ollut silloin kovin innokas itse ratsastelemaan talven kylmyyden takia, sekä sen vuoksi ettei homma tuntunut meillä pelittävän eikä kehittyvän mihinkään suuntaan perusasioiden hiomisen lisäksi. Raha-asiat olivat iyselläni niin heikot että tarjosin Marlieta jossain kohtaa myös ylläpitoon. Hevonen olikin jo jossain kohdassa lähdössä uuteen talliin, mutta homma peruuntui ihan hetkeä ennen ylläpitäjän toimesta.

Helmikuu



Helmikuussa meno oli aika samanlaista kuin tammikuussakin. Yritin saada Marlieta tottumaan myös maapuomeihin liinassa sekä selästä käsin. Tällöin myös maastoilimme, sekä näihin aikoihin taisin myös vähän innostua ajamisesta, kun tallille tuli ravihevonen ja kärryt ja valjaat. Ja silloin kyllä sitten mentiinkin! Pariin otteeseen tultiin kärryjen kanssa sellaista vauhtia kotiin päin, että kärryt kurvasi mutkassa yhdellä renkaalla ja kuskilta lensi vauhdissa silmälasit metsätielle. Mahavaivat helpottivat myös huomattavasti lääkekuurin ansiosta. Tällöin mietin jo koulun ja työpaikkojen välillä, sekä punnitsin pitkään monia vaihtoehtoja hevosen siirtämisestä lähemmäs kotia tai muuta vastaavaa. Työskentelin myös toisella tallilla hetken aikaa ja silloin Marlielle ei jäänyt aikaa melkein ollenkaan.

Maaliskuu


Maaliskuussa alkoi talvikelit hiukan hellittämään ja päästiin välillä käymään raveissakin tallin uudella hevosella. Itse ajelin tässä kohtaa Marliella tosi paljon ja sitä liikuteltiin kärryillä myös tallon omistajien puolesta. Sen aikaisista kuvista huomaa myös että olen itsekin eksynyt selkään useammin, joten innostus ratsastukseen taisi näissä kohdissa palaila kun pahimmasta talvesta oltiin päästy jo yli. Myös maaliskuun lopussa tein päätöksen siirtää Marlie uuteen talliin, koska välimatka hevosen luo lyheni varmaan 30 kilometriä suuntaansa. Muuten olisimme varmaan tälläkin hetkellä samassa tallissa edelleen, mutta sain silloin tiedon työpaikasta ja tiesin etten pysty kolmivuorotyön jälkeen ajamaan enää 200 kilometrin työmatkojen lisäksi yhtään ylimääräistä tallille. Marliella kävi myös näillä hetkillä liikuttaja, joten se liikkui aika paljon helmi-maaliskuun aikana.

Huhtikuu


1.4 Marlie pakattiin koppiin ja suunnattiin auton nokka kohti Yyterin seutua uudelle tallille. Itse hevosen lastaus oli tilanteena aivan kamala ja se rikkoi yhden riimun, sekä juoksi kaksi kertaa tallin pihassa vapaana. Loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin ja hevonen pääsi hyvin uuteen ryhmään mukaan ja pääsimme huhtikuun aika paljonkin puuhailemaan kaikkea, kun sain oman auton käyttöön ja pääsin kulkemaan mielinmäärin tallille, sekä olin vielä vapaalla odotellen töiden alkua. Tällöin aloin jo pohtimaan uuden satulan hankintaa ensimmäisenä ja katsastelemaan sopivia vaihtoehtoja. Myös istunnan ja hevosen kulkemisen kanssa tuntui onistuvan aika hyvin. Marlie rauhoittui pikkuhiljaa omaksi itsekseen, ja kun yhden ratsastajan sahauksen aiheuttamat hiertymät päässä ja suupielissä saatiin parantumaan, alkoi hevonen taas kulkea rennommin, eikä se painanut enää ohjille lainkaan niin pahasti. Näihin aikoihin Marlie oli varmaan taas hoikimmillaan.

Toukokuu


Toukokuussa alettiin käymään tutustumassa hiukan läheiseen merenrantaan. Sen lisäksi Marliella mentiin aika paljon kentällä. Lihotus alkoi toimia ja kylkiluut lähtivät kuun loppua kohti jo häviämään ja massaa tulla hiukan lisää. Tämä joka keväinen laihtuminen on edelleen ongelma, mielenkiinnolla taas odotellen seuraavaa kevättä, miten ruokinta vaikuttaa muutokseen. Jos vaikuttaa. Aloitin työt myös toukokuussa, joten tallilla käyminen hiukan harveni ja rajoittui, mutta kesällä onneksi pääsi käymään vaikka kello 2 yöllä iltavuoron jälkeen.

Kesäkuu



Kesäkuussa touhu jatkoi aika samoilla kaavoilla kun toukokuussakin. Ennen juhannusta hevoset siirtyivät tarhoista tallin viereen laitumille yötä päivää. Kesäkuussa taisin uskaltaa myös laittaa uudestaan ilmoitusta nettiin hevosenliikuttajaa etsien ja löysinkin pari hyvää tyyppiä. Toinen heistä käy nykyäänki edelleen tallilla ratsastelemassa kaikilla hevosilla aktiivisesti! Kesäkuulta blogissa ei ole yhtäkään päivitystä, joten kiirettä on ilmeisen paljon riittänyt. Marlielle hain jossain kohtaa Viljar shopista Huittisista iottumaloimen pahimpaan ötökkäaikaan, mutta uusi loimi oli parin viikon sisään revitty ja kustu haisevaksi riekaleeksi. Kiimaoireisiin aloin syöttää munkinpippuria ja tähän hetkeen asti se on ollut syötössä ja toimii. Kovin moni ei tästä tiedä tähän päiväänkään mennessä, paitsi ystäväni, joka oli mukana. Kävin nimittäin jo tällöin koeratsastamassa yhtä kylmäveristä nuorta ruunaa tampereen kupeessa. Hevonen ei vaan myyntimarkkinoilla kauaa pyörinyt ja lähtikin omasta puolestani valitettavasti uuteen kotiin heti seuraavien koertsastajien mukana.

Heinäkuu



Varmaan vuoden tärkeimpiä juttuja oli heinäkuussa alkaneet tunnit, joihin osallistuimme Marlien kanssa noin kerran viikossa. Muutaman tunnin aikana jo sain todella paljon apua hevosen kanssa ja homma alkoi oikeasti toimia niin kuin pitääkin. Motivaatio kasvoi myös aika paljon kun saatiin sopiva satula ja oikeat neuvot ratsastukseen. Ravissa Marlie kulkee jo mukavan tasaisesti suurimman osan ajasta ja rentoutuu välillä, ja mikä parasta sillä voi mennä myös kolmipalalla ilman, että se painaa kädelle, on ihan jännittynyt ja ei pysy hallinnassa. Käytiin myös useampaan kertaan meressä kahlailemassa ja maastoilemassa.

Elokuu



Elokuun aikana hevoset tulivat takaisin talliin ja "normaali" tallirytmi alkoi jälleen. Kesä olisi voinut jatkua pitempäänkin ja tuntui ettei kunnon rantakelejä oikein ehtinyt ollakkaan. Heinä-elokuun aikana taisimme aloittaa myös satulansovitusrumban, jonka tuloksena meille löytyikin hyvä koulupenkki! Elokuussa käytiin moneen kertaan vielä kahlailemassa meressä ja maastoilemassa, sekä osallistuttiin tunneille. Marlien liikuttaja kävi myös tunneilla Marlien kanssa. Tässä kohtaa myös omaa asuntoa etsin jo aika aktiivisesti ja asiat alkoivat sen suhteen sujua parempaan päin. Marlien ruokintaa olin jo kesän ajan suunnitellut syksyä varten. 

Syyskuu



Syyskuussa kävimme vielä tunnilla, sekä Marlien ratsastaja Henna kävi sillä myös tunneilla kerran tai pari. Rokintaa tuli mietittyä ja hiottua loppuun. Päällimmäisenä mielessä pyöri oman talon osto ja se, miten ja koska Marlie sinne saataisiin siirrettyä ja mistä sille saataisiin hevosseuraa. Aloin varovaisesti etsimään ylläpitoon ponia. Tarjolla oli lähinnä kolmijalkaisia tai muuten vain vaivaisia yksilöitä, kaikki hyvät ja varteenotettavat vaihtoehdot menivät heti, tai olisivat tarvinneet paikan siltä seisomalta. Syyskuun lopussa selailin toria ja näin ilmoituksen myytävästä kylmäverisestä. Kyselin hevosesta hiukan lisätietoja ja vaikka mietin moneen kertaan, etten halua ns. "kiukkuista" hevosta enää itselleni, löysin itseni kuun lopussa istumasta Rosin selässä koeratsastuksella. Siitä olin varma, että hevosen haluan ostaa, mutta ongelmana oli se, ettei ostotarjouksemme ollut mennyt vielä läpi sopivasta kohteesta, joten minulla ei ollut paikkaa hevoselle vielä.

Lokakuu



Lokakuussa ehdin aika huonosti liikuttelemaan Marlieta. Sen liikunta koostui lähinnä juoksutuksesta, välillä ratsastelusta ja irtona riehumisesta. Kelit alkoivat olla varsin huonoja jo tähän aikaan vuodesta ja kiirettä piti muuten elämässä. Asunnon ostotarjous meni läpi, seuraavana vitkuttelikin pankki lainan kanssa, joten Rosin ostaminen venyi venymistään. Hevonen sentään vielä odotti vanhassa paikassaan noutajaa, joten oli vain ajan kysymys koska se saadaan haettua kotiin. Irtisanoin myös Marlien tallipaikan lokakuun lopussa, kun sain hankittua tuttavan tilalta Rosille paikan pihattoon Pojan kaveriksi ja sovimme että Marlie voi muuttaa sinne tilapäisesti myös. Hevoset tulevat joka tapauksessa asumaan meillä kotonakin pihatossa, joten mielestäni oli fiksumpaa siirtää Marlie pihattoon ennen pahinta talvea, saatika että se joutuisi helmikuussa yhtäkkiä siirtymään karsinatallista pihattoon keskellä talvea. Myös hevoset saavat näin tutustua ja rauhassa toisiinsa. Toki sen lisäksi oma aikani ei millään olisi riittönyt hoitamaan tallivuoroja Marlien tallilla, sekä lisäksi jouduin joka tapauksessa käymään ruokkimassa ja hoitamassa hevoset päivittäin Rosin tallipaikassa. Rosi haettiin 22 päivä kotiin.

Marraskuu



Marraskuussa otettiin Marlien kanssa ilo irti vielä viimeisen kuun ajan ratsastuskentästä, tutustuttiin Rosin kanssa paremmin. Päänvaivaa tuotti muunmuassa se, että Rosi oli tiputtanut mukana tulleen riimunsa muutaman hehtaarin alalle, eikä sille meinannut löytyä tarpeeksi isoa riimua mistään. Loppujen lopuksi Puuilosta Horzen karvariimu x-fullina meni nippanappa jopa tuohonkin isoon kuulaan. Marraskuu meni lähinnä hyppien 2 tallin väliä, mukauttaen siihen työpäivät ja vielä oman muuttoni pois yksiöstäni. Aika meni siis lähinnä Marlien ja omien tavaroiden pakkaamiseen, töissä käymiseen ja hevosten ruokkimiseen ja huolehtimiseen, aikaa jäi aika vähän edes ajatella liikuttamista, kun jossain välissä piti nukkuakkin. Onneksi ihana heppojen liikuttaja Henna kävi ratsastelemassa molemmilla hevosilla välillä. Kuun lopussa Marlie muutti samaan pihattoon Rosin kanssa. Hevosen lastaus ja kotiutuminen sujui yllättävän hyvin.

Joulukuu



Marlie otti pomon paikan kolmen hevosen laumassa yllättävän äkkiä. Rosi, joka pomotti Poikaa joka tilanteessa mennen tullen, sai myös Marlielta kunnon komennuksen. Olin hiukan yllättynyt tästä, koska entisellä tallilla Marlie tuntui olevan koko ajan lauman alimpia, vaikka joku hevonen lähti kesän aikana pois, sekä uusi tuli loppuvuodesta laumaan. Tämä on valitettavasti aiheuttanut sen että Marlie saa hirveän hepulin heti, kun joku muu hevonen otetaan tarhasta pois, tai jos se itse siirretään toiseen aitaukseen hetkeksi kaverin kanssa tai yksin. Joulukuussa saimme vihdoin varmistuksen siitä, koska pääsemme viimeistään muuttamaan omaan kotiin. Helmikuun loppuun mennessä vanhat asukkaat ovat lähteneet ja saamme aloittaa muuttourakan. Ystäväni Kaisa kävi myös ratsastelemassa Rosilla, pienet puomit ja kavaletit sujuivat myös muutaman tallomisen jälkeen ihan kivasti. Joulukuun lopussa saatiin Rosille myös oma satula, säädettävä Trekker. Joulukuussa ehdittiin jo hieman ratsastelemaan kavereiden kanssa, juoksuttelemaan ja puuhailemaan kaikenlaista muuta. Lomani alkoi joulukuun 23 päivä, ja sopivasti muutamaa päivää sitä ennen Pojan ja Marlien kengityksen yhteydessä jäi jalkani juuri laitettujen hokkikenkien liiskaamaksi. Kaksi viimeistä päivää meni töissä kipulääkkeen ja ontumisen voimin, eikä jalka ole vieläkään parantunut näin vajaan 3 viikon jälkeen. Vuoden viimeinen päivä meni hevosilla leppoisasti ilman huolen häivää, niin kaukana maalla ei raketteja paljoa ammuskeltu, joten hevoset eivät tienneet niistä oikein mitään.