Viikon kuvia

Juoksutuskuva alkuviikolta

Perjantaina oltiin liikuttajan kanssa tallilla ja laitettiin Marlie kuntoon yhdessä. He lähtivät kahdestaan maastoilemaan ja jäin itse tallille puuhailemaan ponin kanssa. Yleensä jos mennään yhdessä liikuttajan kansa tallille, hän ratsastaa, koska käy muutenkin vain muutaman kerran viikossa. Tykkään mennä itse silti mukaan puuhailemaan kaikenlaista ja kyllä sieltä tallilta aina jotain tekemistä löytyy.

Kokeiltiin myös uutta rintaremmimartingaalia ja muita juttuja, joita olen ostellut. Kirjoitan niistä varmaan myöhemmin lisää, kun kaikki ostokset on tullut. 

Juoksuttelin ponia hetken aikaa liinassa, mutta hanki oli aika kova, joten ei oltu kauaa. Muutenkin pikkukaveri menee aina niin reippaasti ihan itsekseen.

Perjantaina oli kyllä mukavan aurinkoinen ilma, mutta tuuli olikin ihan hirveä. Marlie totta kai hikosi paksulla talvikarvalla lenkin aikana ja oli pakko laittaa sille ulos vielä fleecevuorellinen loimi kun puhalsi niin kylmästi.

Loppuviikolla en enää ehtinyt tallille, mutta pääsin puuhailemaan Jorman kanssa äidin luona.

Jorma :D

Peku hämmästelee

Jostain kumman syystä kuvista tuli tosi huonoja, kun siirsin ne puhelimesta blogiin muokkauksen jälkeen. Alkuperäiset pysyivät kyllä ihan hyvälaatuisina. Tästä lähtien täytyykin muokata ne vasta tietokoneella.

Elämäni hevonen

... tai poni.

Toffee oli silloisessa ratsastuskoulussa hoitoponinani. Olin ratsastanut sillä kerran, jolloin se heitti minut kolme kertaa selästä tunnin aikana. Hoitaessa se potki ja puri, ratsastuksessa hyppi pystyyn ja pukitteli. Kun ratsastuskoulu lopetti, ponin oli tarkoitus mennä lopetettavaksi. Olin silloin vasta 15 -vuotias, ja Toffee oli jo 16. Kovan yrittämisen jälkeen sain tallipaikan ponille läheiseltä ravitallilta, ja isäni sai ostettua Toffeen minulle naurettavaan hintaan varusteineen. Minusta tuli ponin omistaja 28.10.2007.

Kaikki ihmetteli miksi halusin ostaa kiukkuisen ponin, jolla ei voi edes kunnolla ratsastaa vanhan vamman takia. Aluksi meno olikin välillä ihan mahdotonta, Toffee meni minne tykkäsi ja minä roikuin perässä. Ensimmäisen päivän jälkeen uutena hevosenomistajana tallilta kotiin päästessäni muistona oli murtuneet varpaat, hampaanjäljet kädessä ja karannut poni.

Pikkuhiljaa Toffee rauhottui. Opin huomaamaan päivistä, jolloin se kannatti jättää heti suosiolla rauhaan. Monta maastoreissua tyssäsi siihen, kun se päätti lähteä kotiin. Jos en antanut periksi, se saattoi tahallaan peruuttaa tien vieressä olevaan maantieojaan tai vetää pukkihyppyjä niin kauan, että ratsastaja putosi.

Pikkuhiljaa ratsastuslenkit alkoi mennä mukavasti ja joskus myös menimme kärryillä lenkeillä. Toffee ei kiukutellut enää niin paljon ja päästi selkäänkin ihan kiltisti. Viikon kohokohta oli aina, kun pääsin viikonloppuisin, tai lomilla sen kanssa puuhaamaan. 

Kotilaitumella

Muutaman vuoden päästä rakensimme omaan pihaan kesäksi laitumen, johon Toffee tuli kahtena kesänä. Muistan vieläkin sen päivän, kun sain oman ponin omaan pihaan ensimmäistä kertaa. Seisoskelin varmaan kaksi tuntia aidan vieressä vain katselemassa sitä onnellisena. Kun päivät oli kuumia, lähdin ratsastamaan vasta yöllä, jolloin oli viileää.

Välillä kylän vanhus päästi sen vapaaksi aitauksesta, ja Toffee juoksi viereisen koulun urheilukentällä kiljuvien lasten seassa urheilukisoissa. Välillä se karkasi itse tilapäiskarsinastaan oven nuppia kääntämällä ja juoksi pitkin pihoja.

Toisena kesänä Toffee sairastui kaviokuumeeseen meillä kotilaitumella, josta se parani ihan hyvin. Syksystä kevääseen se oli aina lähitallilla karsinapaikalla. Seuraavana kesänä se sairastui uudelleen ja parani siitäkin. Lisäksi talvisin sillä oli puhkuria, varsinkin kovilla pakkasilla, mutta kesäksi se häipyi kokonaan. Välillä se asuikin talven varsojen kanssa pihatossa tästä johtuen. 

Syksyllä 2012 Toffee oli jo 21-vuotias ja vanhuus ja sairastelut alkoivat jo näkyä. Syksyllä puhkuri alkoi taas palailemaan ja päätimme marraskuussa, että poni lopetetaan. Toffee nukutettiin 19. marraskuuta tallilla ja haudattiin myös sinne.

Toffee ennen lopetusta nauttimassa porkkanoita

Reilussa viidessä vuodessa siitä tuli paras kaverini, sen kanssa tuli opittua asioita pahimman ja parhaimman kautta. En tiedä olisinko nyt uuden hevosen omistajana, jos emme olisi tätä ponia aikoinaan ostanut. Sen kautta sain tutustua myös paljon uusiin ihmisiin ja hevosiin.

Toffee

s. 1991

†19.11.2012

Tämä postaus oli jalustin,netin haastepostaus, johon pääsee tästä.

Irtojuoksutusta

Kuvapostaus

Menneen viikon kuvia.

Siinä on taas molemmat syöneet aamuruuat silmillään, ihan kirjaimellisesti :P

Maastakäsittelyä

Nyt ollaan ehditty jonkun verran tekemään maastakäsin juoksutusta ja tänään vähän muutakin. Eilen juoksutuksessa Marlie meni ihan ok, välillä hyvin, ja välillä vähän huonommin. Viimekertaiseen riehumiseen ja seisomiseen verrattuna paljon paremmin. Olen juoksuttanut nyt pelkällä riimulla, koska hackamorella ei voi juoksuttaa. On toiminut riimullakin ihan hyvin.

Tänään laitoin muutaman "puomin" pihaan ja kokeiltiin niitä. Marlie on alkanut pelkäämään niitä hiukan, kun tiputti viime kesänä hypätessä puomin ja säikähti sitä. Mitäpä se ei pelkäisi.. Sen jälkeen sen kanssa saa tapella pitkän aikaa selästä, ennen kuin se menee edes maapuomien yli. Otin paljon nameja taskuun ja hevosen narun päähän. Alkuun se pakitteli ja pyöritteli silmiä ja koitti kiertää kaikki. Sen jälkeen se rupesi seisomaan vaan paikallaan eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Vähän aikaa houkuttelin namujen kanssa ja pikkuhiljaa se alkoi tulemaan niistä yli. Sitten kun homma sujui jo paremmin niin nostin hiukan puomeja ja kokeiltiin uudestaan. Loppujen lopuksi ei ollut mitään ongelmaa ja homma sujui ihan kuin vanhalta tekijältä.

Neiti näytti olevan niin ylpeä, kun selvisi hengissä tästä ja sai paljon kehuja. Olihan se nyt ihan hirvee juttu :D

Onko ihan pakko

Sen jälkeen pitikin vetää tarhassa vähän rallia ja hyppyjä, joista alempana video. Pekukin kävi tänään ulkoilemassa ja sai sen jälkeen kunnon hepulit. Nyt se kuorsaa jo tyytyväisenä sohvalla.

Vuosi yhteistä matkaa takana -toivottavasti monta edessä

Kun ponini lopetettiin marraskuussa 2012 (lue lisää entisestä ponista klikkaamalla tästä), en ajatellut pitkään aikaan ostavani uutta hevosta. Siihen aikaan touhusin päivittäin muiden hevosten kanssa ja loppujen lopuksi ponin pitäminen oli raskasta pitkän välimatkan ja sen loppuajan sairastelujen takia.

 Vuoden 2015 alussa rupesin etsimään ylläpitohevosta itselleni, mutta kohta selailinkin jo myytäviä hevosia. Jossain vaiheessa annoin melkein koko asialle periksi, kun tuntui ettei mitään hevosta löydy.

28.2.2015 saapui tälläinen

Loppujen lopuksi sovittiin lv-tamman saapumisesta helmikuun lopussa. Sieltähän sitä tuli rekastaulos hyvinkin hämmästyneen näköinen ja iso neiti. Näin Marliesta vain muutaman valokuvan sähköpostin kautta ja kyselin myyjältä tietoja. Ei ehkä fiksuin tapa hankkia hevosta, kun näkee koko eläimen ensimmäisen kerran vasta tallin pihassa, kun se otetaan autosta ulos.
Myyntihintaan sisältyi vain paljon loimia, riimu ja naru, joten kaikki varusteet piti vielä hankkia.

Aluksi juoksutettiin liinassa pois turhaa energiaa

Ja käytiin kävelemässä maastoissa

Kun kuukauden jälkeen ei sopivaa satulaa löytynyt, päätin kokeilla ratsastaa ilman. Ehdin päästä  kyytiin ja istua sekunnin, kun hevonen heitti jo selästä alas. Tämän jälkeen rupesin jo epäilemään, ettei koko hevosella ole koskaan edes ratsastettu

Ystävä uhrataan seuraavaksi

Seuraavaan kuukauteen en sitten kävellytkään kunnolla, koska tipuin suoraan lonkalleni jään päälle. Tällä välin saatiin jo satula, ja nakitinkin ystäväni selkään sitä testaamaan. Ja kaikki meni täydellisesti. Todettiin, että Marlie on vain niin äärettömän herkkä, ettei ilman satulaa meneminen ollut sen takia sen juttu.

Keväällä 2015, "pikkusen" jännittynyt hevonen

Kesäkuun alusta alkaen ollaan asuttu eri tallilla edellisen lopetettua toimintansa. Tykkään uudesta paikasta hirveästi, koska seillä on aivan loistava porukka ja muut hevoset, sekä Marlielle tarpeeksi tilaa. Se rauhoittui tosi paljon, kun pääsi isolle laitumelle vuorokauden ympäri ja lihoikin mukavasti, kun syöpötteli jatkuvasti.

Juuri uuteen paikkaan saapuneena

Maastoilua kahdestaan

Kesälaidunta

Tämä rentous oli silmänlumetta, mua nimittäin vietiin tän jälkeen 6-0 metsässä

Loppukesän mustikoita, ja hyvää oli!

Perus syyskuun ratsastussää

Lokakuun aamu-aurinko

Yhteen vuoteen on mahtunut paljon hyvää, ja edistystä on tullut. Syksyllä saatiin loistava liikuttaja ja nyt odotellaankin taas tulevaa kesää. Ainakin tähän mennessä voin todeta, että tämä sika säkissä on ollut aivan nappiostos!