lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kaviot kuntoon

Marlien kaviot on lohkeillut aika paljon sen jälkeen, kun sille laitettiin joskus alkuaikoina sivukäänteelliset kengät. Sivukäänteet söi kaikista kavioista reunat pois ja sen jälkeen niiden lohkeilu on jatkunut vaan kokoajan. Talvella hokkikengät pysyivät älyttömän hyvin jaloissa kiinni, vaikka pelkäsin jo alkuun, että ne ainakin tipahtelee sitten viikon välein. Talven aikana ei kenkiä montaa kertaa uudestaan laitettu, ja muistaakseni jossain välissä ne oli jo pakko ottaa pois ja kaviot vuolla koska ne kasvoivat niin pitkiksi.

Nyt kesällä taas kaviot on ruvennut lohkeilemaan ja nyt kun meillä on käytössä kuitupohjainen maneesi, laidun ja kenttä, eikä maastoilla paljoa, voidaan ainakin kengät ottaa pois. Joskus takakengät olikin irti vähän aikaa, mutta silloin kaviot kuluivat soratiellä ratsastaessa liikaa ja oli pakko kengittää.

Olen saanut hyviä vinkkejä kavion laadun parantamiseen:

1. Kengättömyys
Vahvistaa kavioita eniten, kun hevonen otetaan kengästä pois. Jossain sanottiin myös tämän auttavan kompastelemiseen, siihen se toivottavasti auttaa myös, koska Marlie kompastelee aika paljon.

2. Biotiini
Syötetään parantamaan karvapeitettä, ihoa ja kavioita. Valitsin Racingin Biotiinin, koska siinä on lisänä myös muita hivenaineita, jotka ovat tarpeellisia. Purkissa lukee, että kavioiden vahvistamiseen täytyy syöttää vähintään 3kk, yleensä puhutaan puolesta vuodesta.

3. Vesi ja juuriharja
Moni uskoo vanhan kansan tapaan, jossa lasketaan vettä kavioille ja hierotaan juuriharjalla kavion pintaa, jotta sinne imeytyy vettä. Itse olen vähän skeptinen tämän suhteen, mutta olen kuullut positiivista palautetta. Ja toisaalta Marlien kaviot oli parhaimmassa kunnossa talvella, kun ne oli paljon kosteana lumesta.

Näiden lisäksi on markkinoilla erilaisia kivennäisiä ja muita valmisteita, joilla on ollut todella hyviä suosituksia kavion kasvun ja laadun parastamisen kannalta. Me kokeillaan joitakin näitä konsteja nyt, sekä lisätään ruokaan vielä öljyä. Jos ensi keväänä näyttää vielä siltä, että kaviot eivät kasva vahvemmiksi, otetaan järeämmät keinot käyttöön.

Pelkästään kenkien poista ottamisella ja vuolemisella kavioista lähti aika hyvin kaikki lohjennut aines pois ja nyt ne näyttää ihan hyviltä.. Koitetaan siis pitää nyt kengättömänä niin kauan, kuin mahdollista, talveksi on varmaan pakko kengät laittaa.


torstai 28. heinäkuuta 2016

Kuulumisia

 Marlie pääsi viime viikolla muutaman vanhushepan ja laidunkaverinsa kanssa uuteen laitumeen. Ihme kyllä se on tainnut ottaa siellä vähän pomon roolin.. Nyt on muutama ylläpitoehdokas tullut ja niistä varmaan pitäisi sitten valita paras paikka. Eiköhän se tässä lähiviikkoina sitten selviä.



Marlie oli melkein viikon lomalla liikutuksesta ja tiistaina sai uuden kuskin selkään. Vaikka hevonen kävi vähän kuumana niin kuski meni tosi nätisti ja hyvin. Marlie aina vähän "pelkää" asioita ja jännittää kun joku uusi ihmien sillä ratsastaa. Huvittavaa huomata että aloitteleva ja hiukan epävarma kuski saa sen menemään maneesissa ihan moitteetta ovien tms ohi, kun on ratsastanut sillä ennenkin. Taas kun paljon kokeneempi ja varmempi ratsastaja istuu sen selkään ensimmäistä kertaa, pitää aluksi kiertää kaikki ovet ja muut vähintään viiden metrin päästä, etteivät vaan tule päälle.



Nämä kuvat on otettu silloin, kun yhdistettiin vanhukset ja tämä meidän pari samaan laitumeen. Vähän piti esiintyä muille!





torstai 21. heinäkuuta 2016

Hevonen tarjolla ylläpitoon

Elämässä puhaltaa nyt vähän muutoksen tuulia ja sen takia olenkin alustavasti hakenut Marlielle hyvää ylläpitopaikkaa vähintään vuodeksi. Olen siis muuttamassa ulkomaille mahdollisesti ennen vuoden vaihdetta, mahdollisesti jo loppusyksyllä ja en pysty ottamaan hevosta heti mukaani. Eikä se edes kannata, ennen kuin tiedän, että haluan pysyvästi jäädä ulkomaille asumaan.


Tarjoan siis ylläpitoon 9v lv-tammaa. Säkä reilu 165cm, käynnissä väistää ja kulkee oikein päin, ravissa ja laukassa työstämistä, jotta hevonen rentoutuu kulkemaan rauhallisemmin. Selkäännousussa seisoo ja odottaa, liinassa kulkee ääniavuillla kaikki askellajit. Ratsastajan kanssa hypätty n.70cm, irtona on hypännyt n.110cm. Herkkä ja reipas ratsastaa käyntiä reippaammissa askellajeissa. Maastoilee yksin ja kavereiden kanssa, tarhaa porukassa nytkin ja on tällä hetkellä kengättä, Muuten luonne aivan täysi kymppi mutta ei liikuttaessa sovi aloittelijoille reippauden takia.




keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Video viikonlopun tallipäivästä

Blogissa on ollut kunnon kesäloma juhannuksen jälkeen, osin tarkoituksella, mutta vahingossa se venähti viikon tauosta kuukauteen. Nyt on ollut muuta hoidettavaa niin paljon elämässä, että kuvien ja videoiden muokkaus on jäänyt kokonaan ja valmiiksi kirjoitetut postaukset on jäänyt julkaisematta ilman niitä.

Alhaalla videokooste meidän tallipäiv(i)stä, kun Emilia oli täällä ja ratsasti Marliella.