lauantai 28. toukokuuta 2016

My Summer Bucket List



Jalustin.net heitti taas uudella postaushaasteella, joka kiinnosti itseänikin sen verran, että halusin siitä kirjoittaa. Toki näiden 10 kohdan lisäksi on paljon muutakin mitä aion -ja haluaisin kesän aikana toteuttaa. Toivotaan että ainakin nämä asiat tulisi tehtyä kesän aikana, nyt varsinkin se voi olla helpompaa kun on mustaa valkoisella.

1. Hevosten kanssa Yyteriin. Tämä piti toteuttaa jo viime kesänä, mutta jäi toteuttamatta. Täksi kesäksi tätä ollaankin jo hiukan kaavailtu ja toivottavasti toteutetaan tänä vuonna, koska loppujen lopuksi matka Yyteriin ei ole kamalan pitkä.

2. Yöratsastus, jota harrastin entisen ponini kanssa paljonkin, on ihan parasta. Silloin on viileää, hiljaista ja muutenkin rauhallista. Hevostenkin on mukavampi lähteä lenkille kun aurinko ei paista täydeltä taivaalta.

3. Ratsastustunti/valmennus olisi kova sana pitkästä aikaa jollakin toisella hevosella, joka osaa jo hiukan muutakin, kuin juosta eteen päin :D Olisi silti myös kiva päästä tunnille Marlien kanssa.

4. Käydä raviradalla/maneesilla. Olisi kiva käydä raviradalla juoksemassa oikein kunnolla, tai vaihtoehtoisesti vaikka jollain maneesilla hypyttämässä hevosia irtona.

5. Teemakuvaus, jonkun kivan aiheen mukaan, jota varten saa kunnolla panostaa hevoseen.

6. Maastoretki/vaellus. Esimerkiksi kaverin kanssa olemme suunnitelleet reissua, jossa toinen voi esim pyöräillä ja toinen ratsastaa. Käydä pitkällä maastolla ja etsiä uusia maastoreittejä ja käydä katsastamassa mahdollisia uittopaikkoja tallin lähellä, syödä välillä eväitä jossain ja jatkaa taas matkaa. Saa nähdä jääkö tämä Marlien kanssa vaan haaveeksi.

7. Käydä raveissa pitkästä aikaa ihan katsomon puolella nauttimassa kesäraveista. Esimerkiksi Kokemäen Juhannusravit ovat aika loistava vaihtoehto tämän toteuttamiseen!

8. Ajaa ajokortti takaisin. En ole muutamaan vuoteen enää väliaikaista korttia omistanut ja nyt olisi tarkoitus se takaisin lunastaa jos ja kun sille tulevaisuudessa enemmän käyttöä tulee.

9. Hevostapahtuma/festarit. Kyllä kerran kesässä täytyy joku tapahtuma katsastaa, olkoot se sitten kuninkuusravit tai RMJ!

10. Pyöräillä Yyteriin ja takaisin. Kotoani sinne tulee matkaa fonectan mukaan vajaa 20km per sivu, äkkiäkös sen joku kaunis päivä siitä polkaisee kaverin kanssa edestakaisin ja viettää koko päivän rannalla ;)

Ja minähän en uimaan mene!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti