perjantai 28. joulukuuta 2018

Marlie maastoilee

Viime viikolla käytiin heppojen vanhan liikuttajan Hennan kanssa tallilla ja laitettiin kypäräkamera päähän pitkästä aikaa. Ehdotin hänelle että kävisi Marlien kanssa maastossa päästelemässä muutaman pätkän reippaammin, koska neiti oli kärryillä niin paha ajaa. Kävin siis jokunen päivä aiemmin ajamassa Marliellla itse ja se painoi koko reissun ohjille niin paljon ettei sitä meinannut saada enää pidettyä käsissä ja poukotti aivan vinossa aisojen välissä. Treenisuoralla uskalsin sitä päästää ihan pienelle hölkälle, mutta sekin tuntui olevan virhe, koska sen jälkeen neiti olisi lisännyt vain vauhtia. Vauhti ei niinkään haittaa vaan se, jos se ei pysähdykään suoran päähän vaan jatkaa kiitoa tallille asti ja jossain mutkassa tuleekin auto vastaan.


Marlie menikin ihan kivasti alkukäynnit tiellä ja alkoi vasta metsätielle päin tultaessa vähän lisäämään kävelyyn vauhtia. Neidit kävivät päästelemässä ravia ja laukkaa suoran päähän, jonka jälkeen ravailivat vielä kentällä. Marlie näytti vähän rauhallisemmalta kentällä pyöriessä, kun oli saanut käydä ensin vähän päästelemässä reippaammin. Näyttää kyllä hämmästyttävän rauhalliselta meno kypäräkameran kuvasta. Itse kun on kyydissä joskus istunut ja tietää millasta meno on niin voi vaan sanoa että ei videolla näytä kyllä vauhti läheskään yhtä kovalta! :D

Ratsuttaja kävi lauantaina toistamiseen ja Marlien viimeksi vaikeampi oikea kierros olikin kääntynyt vasempaan. Omaan silmään ja ratsuttajan mielestä hevonen oli paljon rauhallisempi ekaan kertaan verrattuna ja sivusta seuraajana meno näytti ihan kivalta. Lauantaina mennään kopin kanssa maneesille ja tekisi mieli nousta itsekin hetkeksi kyytiin reilun vuoden ratsastustauon jälkeen.

Kannattaako ottaa jatkossakin kypäräkamera akitivisemmin käyttöön?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti