Kuukaudessa on ehtinyt tapahtua paljon. Vähän ennen klinikka-aikaa Marlielle iski kiima. Peruutin ajan, koska hevonen piristyi tiheästä lihashuollosta, ja ajateltiin että se on vaan pahasti jumissa. Eikä ultrauksellekkaan ollut tarvetta kiiman alkaessa. Olin tottakai pettynyt, kun kiima alkoi ja Marlie ei ollutkaan kantavana. Tällä hetkellä pettymys on vaihtunut helpotukseen.
Marlie on nyt keväästä asti ollut enemmän ja vähemmän epäpuhdas. Jalkoja on hoidettu, niveliä piikitelty. Kuukausi sitten ajateltiin, että koitetaan hoitaa lihaksistoa, kun kerran eläinlääkärin mukaan näillä piikityksillä nivelten pitäisi olla oireettomat ainakin seuraavat 6kk, ehkä jopa 12kk. Ontumakin oli taivutuksissa vain 1/5 ja omaan silmään hevonen oli enemmänkin jäykkä, kuin kunnolla ontuva.
Marlie piristyi hetkeksi, kun käytettiin aktiivisesti lihaksille BOT-lämmittimiä, lämpölinimenttiä ja tottakai jalkoja kylmäiltiin aktiivisesti. Innostuin jo hiukan, mutta parissa päivässä hevonen taantui taas samanlaiseksi; ei liiku kuin kävellen.
Muutamana kertana sain Marlien innostutettua hiukan ravailemaan kentällä ja maastossa käsihevosena, mutta raviin se lähti ähkäisten ja tiputti heti käyntiin kun annoin luvan. Se näytti myös selvästi helpottuneelta kun ei tarvinnut ravata yhtään kauempaa. Välillä se tiputteli ihan itsekseen väkisin käyntiin, vaikka koitin pumpata sitä liikkeeseen edes hetkeksi, että näkisin liikettä. Yhtäkkiä maailman aktiivisin, reippain hevonen taantui haluttomaksi ja sen luonteelle epätyypilliseen tapaan todella rauhalliseksi. Käytävällä se äksyili välillä, kun takajalkojen äärellä hääräili, tai mahan seudulta harjaili. Mitään kohtaa lihaksistossa se ei erityisesti aristellut. Olen nimittäin nähnyt oikeasti jumissa olevia ravureita ja ne kyllä väisti toiselle puolelle käytävää kun kipeästä kohdasta sattui painamaan.
Pitkään olin jo miettinyt sekä ääneenkin puhunut että Marlie lähtee kyllä, jos ei tilanne parane. Viimeisenä oljenkortena otettiin kranio. Ihana hoitaja saapui paikalle ja itkua vääntäen kerroin tilanteesta ja hevosesta. Hän kävi lihaksistoa läpi, sekä katsoi jalat. Kuivat ja siistit, toinen takanen alhaalta ihan aavistuksen lämmin. Kyseinen jalka, jossa on samassa kohtaa klinikalla kuvissa paljastunut kalkkeuma/luupiikki. Hän kysyi onko kyseinen vaiva nivelen etupuolella, sen huomaa. Ja onhan se. Sen jälkeen sovittiin, että Marlielle paras hoito olisi hieronta+kranio yhdistelmänä. Myös akupunktiota oli tarjolla, mutta sitä ei suositeltu tällä kertaa ensimmäisenä. Hoitaja vakuutteli ettei tilanne ole läheskään niin paha, että tässä pitäisi hevosen pois laittamista miettiä. Itsellä mieli koheni, varsinkin kun huomattiin että toinen puoli hevosella oli paljon enemmän jumissa, kuin toinen.
Marlie sai hoidon jälkeen pari päivää vapaata. Oireista päätellen hoitaja veikkasi, että vaiva saattaisi olla enemmän vatsassa, kuin jaloissa. Kuulemma samoilla oireilla moni hevonen oireilee jos vatsassa on hiekkaa. Marlie ei ole psylliumia saanut meillä, joten sovittiin että kokeillaan vielä se. Psylliumkuuri on nyt syötetty, eikä sillä ollut vaikutusta mihinkään. Käytiin joku päivä kentällä namujen kanssa. Mara oli vapaana ja tuli ahnaasti perässä. Koitin juosta ja innostaa sitä perään herkkujen avulla. Ei. Hän käveli ja se siinä. Sama hevonen, joka ei ole pysynyt käsissä, kentällä repinyt meikäläistä villinä liinassa niin, että rillit on ollut solmussa ja naama kurassa. Hoidettiin jalat tämän jälkeen. Marlie potki raivoisasti samasta takajalasta kylmäyssuojan irti kaksi kertaa. Seuraavana päivänä se hakkasi jalkaa maahan pihassa kiukkuisesti, kun hain sitä harjattavaksi. Marlie on laihtunut, vaikka se syö jatkuvasti ja paljon.
Muuten kyllä Marlien yleisilme piristyi kranion jälkeen huomattavasti. Luulen että se vaikutti niillä osa-alueilla niin hyvin kuin mahdollista. Mutta jos jalat on mitä on, ei niihin mitkään poppakonstit auta. Jo klinikalla käydessä eläinlääkäri antoi ennusteeksi pahoittelevan ilmeen ja "sen mitä toinen pystyy", kun keskustelimme takajalan löydöksestä ja tulevasta jatkosta sen kanssa. Kysyin myös silloin, kannattaako kyseistä vaivaa lähteä enää hoitamaan ja vastaus oli että ehdottomasti, piikityksellä pitäisi pysyä oireettomana sen 6-12kk.
Näin ollen tein raskaan päätöksen ja varasin Marlielle lopetusajan ensi viikolle. Teurastamoon se ei kelpaa, joka on itselleni helpotus, koska en sinne sitä haluaisikaan viedä. Vaihtoehdoksi jäi lopetus kotitallilla, jonka jälkeen ruho noudetaan Honkajoelle hyötykäyttöön.
Vaikka se tällä hetkellä vaikealta tuntuukin, koitetaan nauttia viimeisistä päivistä loppuun asti.
Kuvailin Marliesta jo kesällä laitumella videoita kun oma vaisto sanoi että tilanne on huolestuttava ja tämä saattaa olla Marlien viimeinen kesä. Palaan vielä blogin pariin ennen tai jälkeen lopetuksen, riippuen omista fiiliksistä ja motivaatiosta. Muokkailen myös joskus tulevaisuudessa Marliesta jonkinlaisen muistovideon.
